Päästään Alfin kanssa ehkä sittenkin starttaamaan virallisissa jo ensi kuussa. Nyt ollaan otettu oikein tehotreeniä kotona pihalla ja hallilla. Hyvin on lähtenyt kulkemaan ja ehkäpä se toistojen vähyys sitten näkyi nuissa vuoden ekoissa treeneissä. Mene ja tiedä. Anyway, Ruotsin puolelta Luleåsta löytyi kisat jossa järjestetään yhtenä päivänä kaksi hyppyrataa! Ja kirmata saa vielä lämmitetyssä maneesissa niin mikäs siinä on kilpaillessa. Vielä ei ole ilmoittautuminen lähtenyt naapurimaahan mutta jos mitään radikaalia muutosta huonompaan ei tapahdu Alfin etenemisessä agilitybaanalla, niin viimeistään 29.1. lähtee ilmoittautuminen noihin kisoihin. IIIIIK!!! =)

Jaakko lähtee näihin skaboihin varmuudella. Mikäänhän ei ole mukavampaa kuin mennä hyppyrataa missä niitä kontakteja ei ole ohjaajan riesana ja saa päästellä täysillä.

Tehotreenit kotona kontaktilla on sujuneet siinä määrin hyvin että Alf tarjosi itsenäisesti minulle puomin suoritusta täsmälleen oikein (alusta loppuun) jopa siinä vaiheessa kun olin sulkemassa autotallin ovea 4metrin päässä puomista. Siellä se seisoa napotti 2on2off asennossa pitemmän tovin lelu suussaan odottaen kehuja. Ja kehuinhan minä! =D

Rengaskin menee jo tosi hyvin läheltä, kauempaa lähettäen, eri kulmista ja takana leikaten. Nyt aletaan lisäämään myös esteitä renkaan eteen ja taakse.

Ennen kisoja osallistutaan Alfin kanssa Lee Gibsonin (Englanti) koulutukseen. Jaakko osallistui samaisen herran koulutukseen keväällä joten nyt on Alfin vuoro päästä hiomaan taitojaan.

Meidän vuosi alkoi viikon lepojaksolla kaikesta treenistä. Olla öllöttelimme vain ja nautimme kiireettömyyden tunteesta. Ihan ongelmitta ei kuitenkaan öllötelty vaan Alf sai taas lievän tukkeuman suolistoonsa ja ilmaa alkoi kertyä massuun. Parafiiniä, cuplatonia ja tankoparsaa paloi ihan kiitettävästi, yö valvottiin ja ulkoiltiin. Onneksi aamulla pikkumies oli taas reipas oma itsensä mitä nyt väsynyt yön valvomisesta. Mitä lie oli syönyt taas kun tuollaiset mahavaivat sai aikaan...*huokaus*

Sunnuntaina (8.1.) menin toiveikkaana tauon jälkeen agilitytreeneihin Alfin kanssa. Ajattelin että tauko olisi tehnyt sille hyvää ja se olisi sisäistänyt asioita tauon aikana, niinkuin usein koirille käy. Mitä vielä! Pikku-ukko tuntui unohtaneen kaikki jo opitut asiat. Kontakteilta hypeltiin vauhdilla alas, lähdössä ei maltettu oikein pysyä, esteitä ohiteltiin, rengasta hypittiin kaikkialta muualta kuin renkaan läpi ja muutenkin kaahattiin ja kaahotettiin kovalla haukulla säestettynä mitään kuuntelematta. Kaksi kertaa kannoin koiran kainalossa kesken kaahottamisen häkkiin rauhoittumaan.

Mieli meinasi hieman mennä matalaksi tällaisesta kaahottamisesta ja toiveet alkuvuoden virallisista siirtyivät maaliskuun lopulle (no, onhan sekin vielä alkuvuotta). Jäinkin sitten Alfin kanssa pikku sulkeisiin kun olin vetänyt omalle agiryhmälleni treenit. Otin radasta vain pienen pätkän ja sujuihan se. Oli kuin eri koira olisi ollut ohjattavana. Kepit menee tosi hyvin mutta kontaktitreenissä on otettava pakkia.

Maanantaina sitten kaivoin hangen alta puomin laskuosan esiin sekä renkaan. Olen nyt joka päivä käynyt ottamassa muutaman toiston molemmilla esteillä ja oikein hyvin on jo Alfilla muistunut mieleen että mitä siinä pitikään tehdä. Tätä jatketaan vielä ainakin tammikuun lopulle ennen kuin otetaan vauhdissa koko puomia, A:ta, keinua tai rengasta. Samoin Jaakon kanssa hiotaan ja muistutellaan kontaktien alastulopaikkaa ja tehtävää. Tosin Jaakko saa kyllä treeneissä suorittaa kokonaisiakin kontakteja. =)

Jaakko tuntuu tällä hetkellä niin ihanan helpolta ja vaivattomalta ohjata ja kotonakin se on tosi vaivaton. Toista se on tuon tuli takapuolen alla juoksevan Alfin kanssa. Mutta jos en ihan väärin muista niin Jaakkokin oli nuorena poikana samanlainen rämäpää ehkä jopa pahempi. Joten ei tämä toivotonta ole.

Jaakkokin palasi agitreeneihin eilen ja voi että sitä on ilo ohjata vaikka ei yhtä kohtaa saatukaan onnistumaan treenistä. Tiedetään ainakin mitä harjoitella niiden kontaktien lisäksi. Tiukkaan kääntyminen esteellä ei oikein onnistu jos olen kauempana lähettämässä, läheltä ohjaamalla käännöksistä ei voisi enää Jaakolle tiukempia saada mutta sitten en aina välttämättä ehdi seuraaviin tilanteisiin. Mutta eron huomaa Alfin ja Jaakon välillä. Jaakko on selvästi sisäistänyt tauon aikana jotain. Ei sen tarvinnut juosta kuin päätön kana ympäri kenttää haukkuen vaikka lämpöisenä kävikin. =D

Jaakossa on viime aikoina alkanut näkyä pallien poiston vaikutukset. Siitä on tullut tosi leikkisä Alfin kanssa ja pojat leikkivätkin nykyään päivittäin ulkona ja sisällä. Ennenhän Jaakon miehinen ylpeys otti osumaa jos se vähän kisusi pienen hulttio -pojan kanssa. Samoin karvanlaatu on alkanut, valitettavasti, tulla villaiseksi. Mutta onneksi sitä ei ole yhtä paljon kuin Janella. Lihonutkin se on hieman ja näin ollen olen joutunut vähentämään ruokamäärää. Jaakko on myös hirveän ahne nykyään. Aina sille on ruoka maistunut mutta nykyään se käy kurkkimassa pöydän pääliset, josko sinne reunalle olisi jotain unohtunut. Ja jos on niin sieppaa sen suuhunsa. Meillä on siis ruokia varasteleva Jane nro 2 talossa ja nyt saakin olla tarkkana koska tämä nro 2 on korkeampi ja yltää siis paremmin kurkottelemaan pöydille.

Jane jaksaa porskuttaa vielä täydellä teholla. Ikää mittariin tulee toukokuussa 12 vuotta mutta ainoa vanhuuden oire on pienimuotoinen vanhuuden kaihi molemmissa silmissä. Pihalla se kirmaa välillä kuin villivarsa ja lenkeillä jaksaa kulkea vaivatta mukana. Rallytokoa ollaan harjoiteltu liikkeiden muodossa pihalla ja siitähän Jane tykkää. Harmi kun aika ei riitä rally-treeneissä käymiseen mutta meneehän se näinkin, pääasia että Jane saa aktivointia.

Tuota meidän kissaa jaksan myös ihmetellä. Siinä on kyllä persoona vailla vertaa. Killi on aina koirien tapaan vastassa kun tulemme kotiin tai vieraita saapuu ja vaatii rapsutuksia. Samoin se on myös hyvästelemässä kun vieraat tekevät lähtöä ja on tuolloinkin todella tyytyväinen jos saa osakseen huomiota. Sillä on myös kummalliset mieltymykset vessanpönttöihin ja veteen. Se tykkää leikkiä valuvan vesihanan kanssa ja kurkistella WC-pönttöön kun se vedetään, toisinaan se jopa vaatii sitä eli ei tule pois roikkumasta siitä pöntöltä (muuta kuin kantamalla) ennenkuin se on vedetty. Killi käyttäytyy pesulla paremmin kuin yksikään meidän koirista. Se pysyy pesun ajan hyvin paikallaan, sitä tarvitsee vain hieman estää rinnasta välillä ja siinä se seistä törröttää uitettuna (en muuten tiedä huvittavampaa näkyä kuin läpimärkä kissa) kuin ei mitään. Killi on luonteeltaan erittäin utelias. Se osaa avata laatikoita ja nykyään myös kaappien ovia. Keittiön kaapinoviin olemme joutuneet laittamaan lapsilukot ettei Killi availe niitä meidän poissaollessa tai yöllä. Killi osaa myös olla vaativa. Jos ja kun sillä on nälkä eikä ruokaa näy kupissa alkaa armoton tavaroiden tiputtelu. Kodinhoitohuoneen pöydältä tiputetaan kaikki tavara alas ja jos ei nappulaa ala kuppiin kuulumaan niin tätä tavaroiden tiputteluahan voi aivan hyvin jatkaa eteisen lipaston päällä ja niin kauan että hänen palvelijansa saapuu täyttämään kupin. Toisinaan ruoan voi hankkia myös itse, avaamalla nappulatynnyrin kannen ja sukeltamalla sieltä ruokaa. Se osaa myös kerjätä kuin koirat. Missä koirat ringissä kerjäämässä siellä usein myös Killi istua napottaa mukana odottaen ja vaatien osuuttaan. Jogurtti on Killin herkku nro 1. Killi osaa ja tykkää leikkiä piilosta. Kun sitä juoksee jonnekin piiloon ja maukaisee niin se lähtee etsimään ja maukuu takaisin. Ja aina se löytää. Killi osaa myös istua ja antaa tassua. Vieraisiin (ja myös perheeseemme hankittuihin uusiin) koiriin Killi suhtautuu aina uteliaan ystävällisesti. Alfin kanssa ne ovat erottamaton parivaljakko. Kisuamista ja toisen ärsyttämistä tehdään puolin ja toisin. Takapuolesta puraisemalla saa Alfiin parhaiten liikettä ja Killiä ärsytetään hännästä nyppäisemällä. =D Aivan loisto kissa tuo meidän Killi!

Vuoden ensimmäisen viikon aamuna avokkini lähti töihin ja palasi vartin päästä takaisin. Luulin hänen unohtaneen jotain ja en ollut uskoa korviani kun hän sanoi ajaneensa koiran päälle. Ei siis meidän oman koiran mutta tässä samalla tiellä asustavan koiran. Koira oli ollut irti, valvomatta pihalla ja päättänyt lähteä tutkimusmatkalle toiselle puolen tietä sijaitsevan talon pihaan. Sieltä se oli ollut matkalla takaisin omalle pihalleen kun, väistöyrityksestä huolimatta, tuo kohtalokas törmäys sattui. Kaikkien onneksi koira jäi henkiin, tosin eläinlääkäriin tämä koira ei kai koskaan omistajiensa toimesta ole päässyt vaikka yhtä jaloistaan lievästi ontuu törmäyksen jäljiltä. Uuden automme puskuri, ajovalo ja alasumuvalo kärsivät törmäyksessä vahinkoa mutta tämä on toissijainen seikka.

Tämä tapaus sai minut miettimään koiran irti pitämistä. Miksi jotkin koirat ulkoilevat vapaana ja valvomatta aitaamattomalla pihalla? Miksi ottaa koira jos ei jaksa edes ulkoilun verran katsoa sen perään tai laittaa narun nokkaan pihalle?

Koiran omistaja on vastuullinen korvaamaan vahingot jos koira irti ollessaan esimerkiksi jää auton, pyörän, moottorikelkan, moottoripyörän tms alle tai aiheuttaa vahinkoa toiselle koiralle tai ihmiselle. Mitä jos ihminen yrittää väistää irti juoksentelevaa koiraa ja ajaa esimerkiksi moottoripyörällä ojaan ja vammautuu tästä syystä. Kuka korvaa vahingot? Peltiä saa rahalla uutta ja koirankin mutta vammautumista ei raha korvaa. Samoin on henkisten "vammojen" laita. Itse olisin toivonut että minä olisin ollut se joka oli ratissa törmäyshetkellä avokkini sijaan. Hän on mieheksi hyvin herkkä omienkin eläimiemme suhteen ja kauhuissaan jo esimerkiksi siitä kun koirat puruluita syödessään hieman "kakovat" kun yrittävät niellä suurta palaa. Hänen mielestään ne tukehtuvat juuri sillä sekunnilla eikä hän voi jäädä edes samaan huoneeseen. ;) Koiran päälleajo oli hänelle kova paikka ja hän soimasi itseään siitä että oli jäänyt kolaamaan hetkeksi lunta pihalle ennen töihin lähtöään. Päällimmäisenä hänen mielessään oli se kuinka kovaa koira oli huutanut törmäyksen jälkeen. Ja kun hän muutamaankin otteeseen oli kehottanut omistajia käyttämään koiran tarkastettavana eläinlääkärillä oli olo varmasti voimaton kun omistajat eivät näin toimineet. Koiran kohtalo vaivasi avomiestäni monta päivää ja joka päivä hän töistä tullessaan mainitsi "mitenhän se koira jaksaa, onkohan se vielä hengissä". Saimme vastauksen koiran vointiin eilen. Mutta miksi aiheuttaa tahallisesti toisille huolta ja murhetta, kun tällaisen voisi tehokkaasti estää aitaamalla pihan tai laittamalla koiran narunnokkaan kiinni?

Tietysti vahinkoja sattuu. Koiria pääsee irti mutta tällaista tahallista irtipitoa/valvomatta jättämistä en ymmärrä enkä oikein sulata, en edes siinä tapauksessa että asutaan maalla. Ja viimeistään silloin menee viheltäen ohi ymmärryksen kun kuulen koiranomistajan vahingon sattuessa sanovan..."ei se koskaan ennen...". Millaisten ruusunpunaisten lasien läpi tällainen koiranomistaja katselee koiraansa? Kun usein todistetusti nämä eisekoskaanennen-koirat ovat kyllä ennenkin tehneet juuri sitä samaa. Koira on eläin. Koskaan et voi olla koirasi tekemisistä ja reagoinnista erilaisiin asioihin 100%:n varma, vaikka kuinka tuntuisi että tuntisit sen läpikotaisin.

Meitä koiranomistajia on moneen junaan. Itsekään en ole täydellinen ja puutteita koiranpidostani löytyy aivan varmasti mutta siitä olen pitänyt huolen että omat koiramme eivät pääsisi aiheuttamaan vahinkoa toisten omaisuudelle, ihmisille tai toisille koirille. Ei ole mitään niin inhottavaa kuin lähteä koirien kanssa rentouttavalle remmilenkille ja yllättäen jostain talon pihasta suikkaa irtokoira omiesi luo. Oli tuo vieras koira ystävällinen tai ei, niin itse en jää sitä arpomaan vaan yritän häätää tuon koiran kaikin mahdollisin keinoin pois omieni luota. Ja melko usein näissä tilanteissa omistajaa ei näy missään tai jos näkyy niin huudellaan pihalta (pahimmassa tapauksessa sisältä ovenraosta) omaa Mustia takaisin ja Mustihan ei korvaansa lotkauta näille huuteluille. Ei elettäkään että tultaisiin hakemaan koira pois. Sitten kun Musti viimein jolkottaa omalle pihalleen laitetaan koira sisälle ja mennään itse perässä tai jatketaan siitä mihin oli jäätykin. Ei pahoitteluja, ei mitään. Tällaisesta lenkistä on nautinto kaukana.

Miksi on niin vaikeaa pitää koiraa kiinni tai ainakin valvonnan alla? Aita/remmi on karkailevaisuuteen taipuvaiselle koiralle turvaväline. Näin vältytään siltä että koira ei jää auton töytäisemäksi, muun onnettomuuden uhriksi tai aiheuta vahinkoa. Metsässä ja koirapuistossa voi jokainen koiranomistaja juoksuttaa koiraansa vapaana. Kaikki kunnia ja hatun nosto niille jotka pitävät koiransa valvonnan alla/aitauksen sisällä/remmissä pihallaan.

Kuten otsikointi kertoo lunta on sitten odotusten jälkeen tullut jo viikon ihan reippaasti. Ensin se oli tosi kivaa ja oli mukavaa kun pääsi taas harrastamaan hyötyliikuntaa pihalle. Nyt kun jälleen tulee lunta tuutin täydeltä ja vielä märkää ja raskasta sellaista ei se kolaaminenkaan enää niin mukavalta tunnu ehkä noin kahdeksatta kertaa viikon sisällä. Varsinkin kun tuossa tuota lääniä riittää puhdistettavaksi lumesta. Mutta ei, en silti aio ostaa lumilinkoa. =D

Jane voi oikein hyvin. Tikit on jo poistettu ja vieläpä ilman suurempaa sirkusta. Ihan täällä kotosalla itse ne poistelin. Toipuminen leikkauksista meni tosi hyvin. Kipuja oli ensimmäisen päivän iltana vähän ja kahtena seuraavana myös. Tuhdit kipulääkkeet pitivät kuitenkin muorin pirteänä ja ruoka maistui jo leikkausiltana oikein hyvin. Tynnyriä tarvitsi pitää päässä vain yhtenä yönä muutoin riitti T-paita ja juoksusuoja. Tosin Jane nostatteli ja passautti itseään sänkyyn ja sohville ja sieltä alas aivan kuten Hänen Ylhäisyyden kuuluukin. Ja vieläkin tekee tuota samaa passautusta mutta nyt olen jo käskenyt hypätä itse alas kun kerran selvästi pystyy sen tekemään. Äkkiä ne koirat tottuvat tällaiseen hemmotteluun.

Janen leikkauspäivänä Alf oli todella huolissaan lauman vanhimmasta, kun kannoin Janen vällyissä sisälle ja peittelin takan eteen lämpimään jatkamaan uniaan. Alf ei tiennyt miten päin olisi ollut ja päätyikin sitten monen kävelykierroksen jälkeen Janen viereen makaamaan hyvin huolestuneen näköisenä. Siinä ne pötköttelivät melko pitkään. Olivatpahan vain suloinen näky. Niin ja hienoja uutisiakin saatiin eläinlääkäriltä: "kasvain" vatsassa osoittautui hyvänlaatuiseksi maitorauhasen tukkeumaksi. ^_^

Rapakelit...koiranomistajan nautinto...Lunta satoi vielä eilen illalla kun tulin treeneistä kotiin mutta tänään aamulla ovesta kurkatessa piha on rapalillua täynnä. Saapas nähdä tuleeko näille leveyspiireille ensimmäinen mustajoulu miesmuistiin. Toivottavasti ei.

Treenit Mikon luona meni tosi hyvin. Alf käyttäytyi kunnolla mitä nyt alussa näytti että tykkää toooosi paljon putkista. Heti kun remmistä löysäsin niin poika kävi ensimmäisenä suorittamassa lähimpänä olevan putken ja vasta sitten pystyi tulemaan ja istumaan ensimmäisen hypyn taakse. =D Tähän rallatteluun tarvii kyllä puuttua ja saatiin siihenkin hyvä neuvo Mikolta.

Harjoitus sisälsi erilaisia ohjaustekniikoita mitä ei kyllä koskaan tule harjoiteltua liikaa. Osaa oltiin jo Alfin kanssa tehtykin mutta kertaus on opintojen äiti ja huomasin että kylläpäs se vain ihan perusvalssaus onkin vaikeeta tehdä "oikein". =D Päällejuoksua harjoiteltiin uutena asiana ja tämä sujui kanssa kivasti. Tosi antoisat kaksi tuntia ja kartturi sai taas paljon uutta mietittävää ja koki ahaa -elämyksiä.

Jaakko pääsi sitten seuraavana hommiin ja Jaakon treenit meni kyllä tosi hienosti. Oikein tyytyväinen olen Jaggeen. Opittiin uusi ohjauskuviokin, jota olen välttänyt omassa ohjauksessa, koska olen tiedostanut että en osaa sitä oikein ohjata. Samoin valsseja olen viime aikoina jättänyt omasta ohjauksesta pois sillä ne tuovat usein riman alas, siitä yksinkertaisesta syystä että en osaa valssata vielä 12-vuodenkaan jälkeen oikein, kuin satunnaisesti.

Seuraavana viikonloppuna olikin Jaakon tämän vuoden viimeiset kilpailut. Hylyiksi meni kaikki kolme rataa. Ensimmäiseen rataan, joka oli hyppäri, olin tosi tyytyväinen. Koira kulki kuin unelma kun hain sille oikeat linjat ja pyöristelin joitain lähestymisiä sekä itse liikuin rivakasti. Harmillisesti oman käden nykäisy alas okserilla toi takariman alas ja jotenkin siinä aina käy niin että omasta ohjauksesta virheen myötä katoaa se parhain terä. Tässäkin tapauksessa terävyys katosi ja en ollut tarpeeksi topakkana ja skarppina vaan päästin koiran liukumaan väärään päähän putkea, josta hyl. Loppurata sujui tosi hienosti, tottakai. Tuossa on selvästi ohjaajalla nyt oppimisen ja pohtimisen paikka. Ei saisi antaa virheen vaikuttaa noin paljoa, varsinkin kun se virhe on riman tippuminen.

Toinen rata oli agilityrata ja voivoivoi...kylläpäs kisoissa taas kontaktiongelma nostaa päätään. Maailman mahtavin roikaisu A:lta, sekä keinulta. Siis keinulta! Juuri ennen rataan tutustumista sanoin kaverille että keinulla se ainakin pysähtyy...NOT! Ei tajuu? No hylyksi meni sitten takakurvissa kun juoksin epähuomiossa esteen väärältä puolen ja Jaakko valitsi keinun sijaan putken.

Seuraavalle radalle sotasuunnitelmaa tekemään kontaktien osalta. Päätin että rikon jokaiselle ylösmenolle koiran vauhtia sen verran että se ei pääse paahtamaan sinne satalasissa ja saattaisi jopa kuunnella ja odotella hetken. Tämä itseasiassa toimi! Toteutus vain ei ollut ohjaajalla paras mahdollinen vaan kontakteilta liikkeellelähdöt olivat edelleen liian hätäisiä ja tämä johti siihen että keinu pompattiin kontaktialueen yli. Mutta tuo menee kyllä tyystin minun piikkiini. Ilmeisen väsynyt olin koska meinasin unohtaa radan jo heti alussa ja olin ohjaamassa koiraa aivan väärään suuntaan. Tätä tapahtuu kyllä hyvin harvoin tai sitten minun hitaille aivoille ei sovi luokkajärjestys maxi-maxi-maxi. ;) Hylyksi meni tämäkin kun en jaksanut korjata väärään väliin osunutta kepeillevientiä. Mutta toisaalta tämän radan tarkoituksena minulla olikin että saan koiran kuulolle kontakteilla ja se kyllä onnistui, kuuntelihan se.

Nyt kun kisat ovat tältä vuodelta ohitse niin olen suunnitellut Jaakolle kunnon kontaktisulkeiset. Namit palautetaan alastuloille ja niitä kontakteja treenataan, treenataan, treenataan ja treenataan. Pitää muistaa ensi vuonna tuo koiran vauhdin rikkominen kisoissa ennen ylösnousua. Aikaahan se vie ehkä vähäsen mutta jos sillä saadaan aikaan puhtaat kontaktit niin saa viedä. =)

Alfin kontakteista olen koittanut pitää hyvää huolta että ei pääsisi hyppimään niitä ja varastelemaan. Senkin kanssa olen joutunut nyt hieman ottamaan takapakkia ja jättämään kontaktit kokonaan pois ratatreeneistä, niistä lyhyistäkin. Otan sille myös pienet sulkeiset, jotta ei pääse käymään samalla tavalla kuin Jaakon kanssa. Yksi kontaktivammainen koira perheessä riittää, kiitos. Eli tällä hetkellä molemmat pojat ovat tiukan kontaktitreenin alla.

Jane menee huomenna nisäkasvaimen poistoon. Samalla kertaa poistetaan myös viime jouluna poistettu mutta uusiutunut rasvapatti selästä sekä hammaskalusto putsataan. Hieman jännittää miten tuo leikkaus ja siitä toipuminen mahtaa mennä kun koiralla kuitenkin on jo ikää 11,5 vuotta. Kunto on kyllä hyvä. Pitkään tuota leikkausta mietin että tohdinko enää vanhaa koiraa alkaa leikkelemään mutta koska nisäkasvain on nyt hieman kasvanut niin on ehkä varminta poistattaa se että se ei alkaisi lähettää etäpesäkkeitä.  Samoin rasvapatti selässä alkaa jo muistuttaa kamelinkyttyrää, joten se olisi todennäköisesti jossain vaiheessa poistettava muutenkin. Todella harmillista että tuo nisäkasvain sille ylipäätään tuli, sillä Janehan on steriloitu jo vuosiavuosia sitten. Mutta Jane on rautamummo, uskon että se selviää tästä koettelemuksesta ja sen jälkeen viihtyy meidän ilonamme pidempään. <3